You are beautiful, no matter what they say..

mietin eilen syita ja keksinkin niita: Koska oon luonteeltani perfektionisti ja oon aina halunnut olla parempi kuin aitini, se on myos vaikuttanut siihen etta oon halunnut kisata kauneudesta ja laihuudesta. Taa mita aiti sanoo tosi paljon: ”Kylla aiti oli liian laiha nuorena. Onneks te ette ole sentaan niin hoikkia.” kuulostaa mun korvaan silta, etta ”oot laski”/”normaali”/ epaonnistumiselta ja ns. haukulta ja saa mut tahtomaan yrittamaan enemman. Ja myos se, etten oo oikein koskaan voinut vapautuneesti keskustella aitin kanssa syomisista, mun kehon ”ongelmakohdista” ja laihdutuksesta (ja se, etta oon isaltani periny sen, etta tunteita ei nayteta) on saanu mut kasitteleemaan ja selvittamaan kaiken yksin. En tajua miks, mutta toi on meidan perheessa tulenarka aihe, vaikka mun mielesta olis enemman kuin tarkeaa saada vapaasti keskustella siita, silla tottakai nuoria sellanen kiinnostaa ja varsinkin, jos on huono omatunto. Sellanen haukkuminen laihuudesta tai syomisen/syomattomyyden epaily ahdistaa: Ensin ei kuunnella ja sitten vaan haukutaan ja epaillaan, oonko syonyt. En tieda, mut jollain jannalla tavalla tuntuu, niinkun aiti ei haluais mun olevan laiha, ettei se ois kateellinen tms, emt, aika turha ajatus 😀

Sitten mun tati on painostanu mua hirveasti urheiluun ja kertaakaan en oo kehua silta kuullu. SIllonkin kun oon voittanu, niin tottakai se onnittelee ja hymyilee, mutta sitten se alkaa: ”Oisit tuossa kohassa voinu menna vahan nopeampaa. Tallanen tekniikka ois ollu parempi. Vahan jos oisit kiriny. Rohkeasti vaan ohi. Kylla pitais verrytella ensin.” Ja ei mun isakaan sen parempi oo.

Sitten nekin harrastukset joiden parissa oon ns. ”lohduttautunu” ja viihtyny, ja joista mua on kehuttu, niin mun sisko on sitten myohemmin ominu ne, silla se haluaa olla parempi. Nyt kaikki kehuu sita ja kukaan ei esim. koskaan kehu mua jos soitan pianoa, jos kehuu, niin ei ne OIKEASTI ole haltioissaan, toisinkun sillon kun mun sisko soittaa. Kaikki muutenkin ihailee sita.

Oon kateellinen. Miks ihmeessa SEN pitaa sitten olla se kopio mun aidista: Eli ihan luonnottoman laiha ja nattikin ihan & hyva KAIKESSA mita se tekee. Nytkaan se ei oo saanu alle 9+:ssaa yla-asteella mistaan kokeesta, paitsi yhesta tai kahesta ja sekin oli maailman loppu.

Niin kai se, etta pelkaan muiden just kattovan ja tarkkailevan mua ja arvostelevan saa mut tuntemaan, ettei mikaan riita. Se ehka aiheuttaa paineita urheilussa jne, kun aattelen muiden aattelevan et oon laski & kompelo & surkea. Nyt oon joogan osalta saanut vahan itseluottamustani takaisin, onneksi. Kiitos meidan ihanan opettajan. Ja lisaks tuo mita nyt oon selittanyt on varmaan alitajunnassa vaikuttanut siihen miten itseni naen ja mista asioista ”kilpailen”.

Lisaks mun vanhemmat, erityisesti aiti, ei osaa vastata yksinkertasiinkaan kysymyksiin, eli aina sillon kun tartten vastausta en sita saa ja mun pitaa se ite selvittaa, vaikka yleensa ihmiset tietaa .. Eli aina ne vastaa vaarin, lahestyy vaarin jne vaarassa paikassa ja vaaraan aikaan ja neuvoo kun ei tarttis. Se on kaantyny ihan paalaelleen.

Esim. jos kysyn pojista, ulkonaosta ja muista nuoruusajan jutuista, niin ne vastaukset on HIRVEAN ymparipyoreita.

Sitten oon niin pettynyt miehiin ja poikiin, kun hirvean moni on ihan kersoja enka voi oikein luottaa niihin. En tieda oikein mista se johtuu, ehka mun kavereiden huonoista kokemuksista ja sit joistain omista pettymyksista.

Ja sit just se etta mun aiti reagoi niin voimakkaasti, niin en todellakaan uskalla kertoa tasta. Varsinkin kun se syyttaa itseaan. Vaikka, sen syytahan se tavallaan onkin. Mun on vaan aina taytyny kamppailla ollakseni se ”parempi” lapsi, vaikka tiedankin mun vanhempien rakastavan mua yhtalailla. Haluan silti olla se ylivertasesti parempi, jota kaikki ihailee.

Huoh.. Kiitos etta sain jakaa tamankin 🙂