You are beautiful, no matter what they say..

🙁
29.09.2011 02:10:49
🙁

Ma olen talla hetkella vaihdossa Yhdysvalloissa. Ennen tanne lahtoa mietittiin mun koulun rehtorin kanssa, mita opiskelen sit kun tuun tanne. Se sano, etta voisin lukea fysiikkaa mieluummin kuin matikkaa. Sanoin jo sillon, etten oo hyva siina jne, muttei se uskonu vaan pisti mut fysiikan kurssille. Sen lisaks oon yhdistetylla anatomian, kemian ja fysiologian kurssilla. Ainoastaan noin 10%:lla on kaks tiedekurssia mun lisaks talla hetkella ja he puhuvat englantia aidinkielekseen.

Mulla oli viime kevaana tosi paha olla, silla edellisvuotena olin uuvuttanu itteni koulutoiden suhteen liian pahasti ja lukion eka vuos oli tosi rankka. Jouduin kaymaan psykologilla ja olin paljon koulusta pois. Samalla mun syomisjutut yms hairiinty ja itkin lahes joka ilta.

Pelkaan, etta nyt kay ihan samalla tavalla, silla odotan iteltani ihan liikaa, eika se oo talla kertaa ees mun syyta, silla sanoin jo ennen tanne tuloa, etten mielellaan opiskelis fysiikkaa, kun se on mulle tosi vaikeeta. Nyt en oo viela ees ns. yrittany naiden aineiden suhteen parastani, oikeastaan en oo aukassu koko kirjaa, silla usan historian opiskelu vie kaiken mun ajan.

Se on ihan hullua herata aamulla viiden kuuden aikaan, menna kouluun ja tulla takasin kotiin viiden aikaan ja sitten syoda ja tehda 12:sta asti yolla laksyja. EN jaksa sellasta, vaihtovuoden pitais olla hauska ja mukava kokemus. Tosin nyt oon jo ihan hajalla, kun mun fysiikan & anatomian opettajat oli laittanu mun host-aidille viestia, etta ne vois arvostella ton kurssin sillen hyvaksytty/hylatty tyylilla, eli ei numeroilla. Jos ne niin tekee, niin ma tunnen epaonnistuneeni, silla en oo viela ees yrittany parastani, laheskaan, niiden aineiden suhteen. Haluan yksinkertasesti olla paras, silla viime vuonna joku vaihtari oli parjanny paremmin kun melkein kukaan tassa koulussa.

Lisaks mun ajatukset pyorii niin paljon syomisten ymparilla, etta se vaikuttaa mun onnellisuuden/jaksamisen tasoon. Mulla tulee nykyaan unissanikin kaikki syomisjutut mieleen ja vaikka haluaisin olla tyytyvainen itteeni, en oo vaikka mika olis.
Muistan joskus pienempana, kun oikein halusin sairastua anoreksiaan tms ja nyt kun mulla taa sairaus vahintaankin lievana on, se uuvuttaa mut ihan taysin myoskin, kun mikaan ei riita. Mun ajattelusta 99.9% keskittyy ulkonakoon, syomisen&ruoan&kaloreiden ajatteluun. En vaan suostu hyvaksymaan mun vartalonmallia, silla vaikka tiedan etten oo lihava, oon mielestani isokokosempi kuin muut.

Oon jopa miettiny, etta voiskohan tassa olla kyse jostain laheisyyden tms kaipuusta, silla mulla ei ole ollut poikaystavaa kuin kerran ja siitakin jai tosi paha maku suuhun..

Mut viela takas tohon koulujuttuun: Mun on hirvean hankala myontaa, jos joku on mulle vaikeaa tai tartten apua/helpotusta, se ”tuhos” mut jo viime talvena/kevaana, niin pelkaan, etta nyt kay samalla tavalla. Sitten kun paineita ja tehtavia kasaantuu liikaa eika niista selvia, tai selviais, jos jaksamusta olis, mutta tiedan etta jos teen ne kaikki, niin vasyn liikaa ja masennun.

Talla hetkella mulla on tosi paha olla ja koitin mm. asken oksentaa pois pahaa oloani.